Taistelutarinaa ja turinaa

Moi!
Kirjoittelin taannoin marraskuun treeniyhteenvedon, missä mainitsin Bodycombat- lisenssivideostani. Tässä nyt vielä tännekin blogiin tarinaa minun kivisestä taipaleestani lisenssin omaavaksi Bodycombat- ohjaajaksi!

(Juttu kirjoitettu n.26.11.)

 Yöllä sähköpostiini oli ilmestynyt arvio Bodycombat- lisenssivideostani sekä Certificate- todistus. Voi tätä onnen päivää! Bodycombat taipaleeni ei ole ollut se kaikkein helpoin, joten kerrataanpa hiukan...

Elokuussa 2011 viisivuotihääpäivänäni astelin innoissani Bodycombat- peruskoulutukseen! Kouluttajana tulisi olemaan jo Bodypump- koulutuksesta tuttu ihana Eerika Kiuttu. Eka päivä sujui hyvin, vaikka rankkahan se toki oli. Myös päkiäni olivat todella puutuneet ja siksipä päätinkin vaihtaa seuraavaksi päiväksi toiset kengät.

Toisena koulutuspäivänä kroppa oli raskas edellisen päivän urakasta. Lisäksi olin illalla treenannut paljon potkuja sisältävää ohjauskappalettani, joten kyllähän se tuntui. 
Ennen kuvattavaa ohjausharjoitusta meillä oli tekniikkatreeniä vai olisiko ollut peräti Bodycombat challenge. Jokatapauksessa hyppypotkuja tehtiin. Meikäläinen oli väsynyt, enkä tottunut juuri vaihdettuihin kenkiin. Niimpä erään hyppypotkun ponnistus jäi lähtökuoppiinsa (jalka ikäänkuin tarttui lattiaan) ja alastulo oli myös tuhoontuomittu... Tarkkaan en muista, mutta kipeää kävi. Hetkessä minua oltiin hoivaamassa ja polvea tuettiin. Soitin miehen hakemaan, jotta pääsisimme lekuriin. Onneksi vakuutukseni olivat huippuluokkaa (yrittäjän vapaaehtoinen tapaturmavakuutus) ja pääsin suorilta Kampin Terveystaloon. Siellä epäilivät, että kierukka on ehkä mennyt: määräsivät lääkkeitä, lepoa ja robottijalkatuen. Siitä huolimatta päätin hoitaa koulutukseni loppuun: olin nyt saanut opeteltavaksi lyöntejä sisältävän biisin, koska potkuja en voisi tehdä. Siispä opettelin vielä myöhään illalla kotiutuessani uuden biisin aamuksi. 


Viimeisenä koulutuspäivänä menin lavalle keppien ja robottijalkatuen kanssa ja ohjasin nyrkkeilybiisin. Enhän mä voinut kaikkia tekniikoita näyttää, kun en voinut mitään kiertoliikkeitä tmv tehdä. Palaute muilta opiskelijoilta oli mieletön. Sanoivat, etteivät edes huomanneet koko jalkatukea, koska suullinen ohjaukseni oli niin vahvaa. Vielä tänäpäivänäkin liikutun, kun muistelen sitä kaikkea kannustusta ja tsemppiä mitä muilta sain. ♥ Pääsin kurssin läpi vahvan ohjauksen ansiosta, kunhan lupasin treenata tekniikkaa. Pääsinkin pariksi viikoksi ohjauspuuhiin, kunnes magneettikuvien ja niiden tulosten aika tuli...


Niinhän se meni, että yhdellä hyppypotkulla meikän polvesta hajosi eturistiside, molemmat kierukat ja sisäsivuside. Tapio Kallio totesi, että näemme leikkaussalissa. 
Leikkaus sujui hyvin, mutta ensimmäisenä yönä en pystynyt hengittämään kunnolla, koska sattui niin paljon. Kotiuduttuani alkoi pitkä ja määrätietoinen kuntoutus. Ohjaushommiin pääsin 4kk saikun jälkeen, mutta bodycombatin aika ei ollut todellakaan vielä silloin. 
Kesän kynnyksellä 2012 olin valmis palaamaan bodycombat ohjuksiin. Sen aikaisessa duunissani (paikka joka maksoi koulutukseni ja jossa olin sitoutunut ohjaamaan) ei aiottu tarjota bodycombat tuntia enään minulle, joten ainoastaan tuurailemaan pääsin. Jossain vaiheessa ohjasin kuitenkin 30- minuutin tuntia toisessa paikassa ja kovasti mietin lisenssivideon kuvaamista. Silloin kuitenkin vaihdoin nykyiseen duunipaikkaani, eikä siellä vielä silloin ollut Bodycombattia ohjelmistossa. Lisenssivideon kuvaaminen siis jäi.

Elokuun loppupuolella 2013 menin uudelleen koulutukseen, koska olimme päättäneet lanseerata Bodycombatin syksyn lukkariin. Tällä kertaa opemme oli Mika Kankainen: mahtava, mutta tiukka kouluttaja. PASS oli lopputulos ja ohjaukset aloittelin syyskuussa uusissa lukkareissa. 
Lisenssivideon kuvaukset oli ajatuksissa loka- maraskuussa ja niihin olin jo aikataulut suunnitellut. Mutta kuinkas kävikään?


Raskaustesti näytti positiivista lokakuussa 2013. Ei raskaus sairaus ole, mutta minun sykkeeni kohosi alkuraskaudesta todella valtavasti. Lisäksi kärsin järkyttävästä pahoinvoinnista ja siksipä viimeiset bodycombat- tuntini ohjasin marraskuussa. Viimeiset ohjaukseni silloin olivat todella vaikeita ja siksipä hommasin uuden ohjaajan niin pian kuin mahdollista. Suullinen ohjaamiseni kehittyi tuona aikana huimasti, sillä esimerkillä en pystynyt niin vahvasti enään ohjaamaan.
Ilmoitin LesMillsille raskaudestani ja sain jatkoaikaa kuvaukselle elokuun loppuun 2014. 

SYNNYTIN sektiolla heinäkuussa 2014 kuten tiedättekin. Mahani leikatiin kahteen suuntaan auki ja tästä syystä toipuminen oli alkuun kivuliasta ja hidasta. Jouduin pyytämään lisäaika kuvaukselle vielä kerran ja LesMills teki minun kohdallani poikkeuksen ja antoivat jatkoaikaa syyskuun loppuun. En oikeasti olisi vielä silloin mitenkään bodycombat kunnossa, mutta päätin silti lähettää lisenssivideoni ja anoa samalla uusintakuvaukselle jatkoaikaa. Lisenssivideolta sentään näkyi, että en tarvitse uutta koulutusta, vaan aikaa toipua leikkauksesta. 
 TIESIN jo ennen videon lähettämistä, ettei se voisi mennä mitenkään läpi. Jouduin tsemppaamaan todella kovin, jotta jaksoin koko tunnin vetää oksentamatta kiinnikkeiden viiltäessä mahassani. Tästä syystä tekniikkani hajosi aikalailla ja minua nolotti kovin lähettää tekeleeni: olinhan normaalisti paljon parempi kuin siinä videossa.  

Sain ekasta videostani tsemppaavaa palautetta, vaikka eihän se tietty läpi mennyt. Sain muutamat korjattavat tekniikat ja jatkoaikaa pari kuukautta kuvata. 

Minulla on ollut vaikea kuvata ja treenata, koska äitiyslomalla ei ole omaa tuntia ja tuurausmahdollisuudet ovat vähäiset. Siispä käytin ainoat tilaisuudet kuvata ja tsemppasin 110% joka kerta.  Perjantaina 14.11. kuvasin sitten lisenssivideoni ja vaikken 100% tyytyväinen ollutkaan (ja kuvausaikaa olisi ollut vielä lähes kuukausi) päätin videon lähettää: oli se kuitenkin sen verran ehjä kokonaisuus. Ja ei voi tietää, koska olisi ollut tilaisuus uudelleen filmatisointiin (noh, toki näitä hätähätää järjestelee, mutta kun se ei ole sama asia).

Videon lähetyksen kanssa oli ongelmia: ekan kerran perille meni 10 minuutin pätkä ja toisen kerran 17 minuuttia. Onneksi kolmas kerta toden sanoi ja toinen lisenssivideoni meni perille viime viikolla.

Tuloksia olen odotellut ja sähköpostia vilkuillut monta kertaa päivässä ihan hermona. 
Tänään olin lähdössä asioille vauvan kanssa (ja viemään samalla isomman tytön kouluun). Mies puki vauvaa ja minulla oli noin minuutti ylimääräistä aikaa. Päätin vilkaista huvin vuoksi sähköpostin ja siellä iloisia uutisia olikin. Olen helpottunut, onnellinen, motivoitunut ja kaikkea mahdollista. 

Jossain vaiheessa meinasin heittää hanskat tiskiin ja onneksi sanoin sen ääneen miehelle. Hän meinaa nosti minut ylös sanomalla, että "kulta! Sinä ET ole luovuttaja!" Niimpä, en ole, en. Jokainen meistä tarvii välillä sitä toista, joka nostaa sinut tarvittaessa ylös maasta. ♥

Vaikka kuvausmahdollisuudet olivat vähäiset ja sektiosta toipuminen täyteen combatkuntoon täysin kesken, päätin onnistua jotenkin. Treenasin ja korostin omia vahvuuksiani kuten vahva valmennus. Ja lopussa kiitos seisoi. 

Älkää siis ihmiset luovuttako, vaan uskaltakaa mennä kohti päämääräänne, vaikka tie sinne olisi välillä kivinen. 
Minun kehitykseni combatohjaajana ei pääty tähän, vaan oikeastaan vasta alkaa tästä. Aion hioa osaamistani ja kehittyä joka osa-alueella eteenpäin. Bodycombat taipaleeni on ollut rikkonainen ja nyt ensisijainen tavoitteeni onkin pitää laji taas säännöllisesti mukana kuvioissa! 
Loppuun vielä kuvaamani lisenssivideon venyttelybiisi, jossa erittäin osuvat sanat.

Stay with the fight!