"Se, joka haluaa, keksii keinot. Se, joka ei halua, keksii selitykset."

maanantai 19. tammikuuta 2015

Koko elämän mittainen pilatesmatka on alkanut

Väsynyt, mutta onnellinen

Sellainen fiilis on juuri tällä hetkellä. Viime viikko oli pitkä ja raskas, mutta erittäin antoisa. Kruununa ihanaan työviikkoon oli Pilates- koulutus perjantaina ja lauantaina. Olen aloittanut matkan Pilates- ohjaajaksi FAF:n kautta Peak Pilates- organisaatiossa. Kyseessä on jenkeistä lähtöisin oleva arvostettu pilateskoulutus, joka opettaa klassista pilatesta. Ensimmäisenä minulla oli nyt vuorossa Basic mat- osuus, joka antaa jo eväät pilateksen opetukseen. 
Koulutuksen materiaalit saimme jo ennen joulua ja meidän täytyikin tehdä etätehtäviä ja pilatesharjoittelua jo ennen varsinaista lähiopetusta. Itselläni opettelu jäi puolitiehen alkuvuoden kiireiden vuoksi. Onneksi olen kuitenkin pilatesta jonkun verran harrastanut ja joskus aikoinaan ihan jotain kurssiakin käynyt. Lisäksi olen pilates- metodia käyttänyt hyödyksi muissa ryhmäliikuntaohjauksissa, joten ihan kylmiltään en koulutukseen mennyt.


Perjantaina aloitimme Fressi Clubhousessa, Helsingin Vuosaaressa klo 09:00. Sää oli ihan kauhea, joten aloitus hiukan venyi useamman pyyhältäessä mukaan hiukan myöhässä. Mekin lähdimme matkaan lähes puoli tuntia laskelmia aiemmin, mutta siitä huolimatta paikalla olimme vasta minuuttia vaille. Perjantai oli tiivis opiskelupäivä, josta käytännön pilatesharjoittelua oli ainakin kolme tuntia. Lisäksi harjoittelimme muunmuassa opettamista. Perjantaina lopetimme n.18:30 ja saimme mukaamme kotitehtävän: teoriakokeen, joka oli ihanasti amerikan englanniksi. :/ Se tuotti aikamoista tuskaa, koska tämä englanti ei ole sitä, mitä meille koulussa opetettiin. Lisäksi pilatessanasto in english on vierasta. Koetta väkersin vielä kymmenen aikaan illalla miehen avustaessa suomentamisessa. Lopulta olin jo ihan sekaisin päästäni, mutta eiköhän siellä nyt oikeitakin vastauksia tule.


Lauantaina aloitimme päivän klo 09:00, tällä kertaa aivan aikataulussa. Kyseessä oli jännä päivä, sillä se sisälsi opetusnäytöt ja tekniikkanäytöt. Heti ysin aikaan aloitimme käytännön merkeissä ja sitä jatkettiin viiteen asti: välillä vain lounastimme. Koko ajan piti skarpata ja panostaa jokaiseen tekniikkaan: nilkan ja pään tai käsien asentoon ja kaikki yhtäaikaa: muistaa keskilinja ja hengitys. Henkisesti päivä oli raskas, mutta sopiva paine ajaa aina vähän parempaan suoritukseen. Tunnen kehittyneeni viikonlopun aikana älyttömän paljon, vaikka tekniikkani oli jo lähtökohtaisesti hyvä. Tunnen nyt olevani valmis pilateksen ohjaukseen. Ei muutama päivä kenestäkään pilatesmestaria tee, vaan tästä se pilatesmatka vasta alkoi. Minulla on vankka tietotaito ihmisen kropan toiminnasta ja tämä vain syvensi sitä entisestään. Minulla on hyvä ja varma olo lähteä ohjaamaan pilatesta.


Kurssista saimme osallistumistodistuksen, mutta sertifikaatin aika on myöhemmin: tekniikkanäytöstä, teoriakokeesta ja ohjausnäytöistä saamme palautteen n. kahden viikon kuluttua. Sertifikaattiin vaikuttaa myös koulutusputkeen kuuluvat "omat opinnot." Meidän täytyy 10x opettaa pilatesta, 10x tehdä pilatestunti ja 10x seurata pilateksen opetusta. Tämä yhdistettynä kurssin läpäisyyn on yhtä kuin sertifikaatti. Omasta tekniikasta ja opetuksesta olen täysin vakuuttunut, mutta teoriakoe aiheuttaa epävarmuutta. Noh, parissa viikossa tulee tulos ja onneksi sen saa tarvittaessa uusia.


Jokatapauksessa pilatesohjaajaura saa nyt alkaa ja lisää opintoja on luvassa jo tällä viikolla, sillä huomenna menen tutustumaan pilatesryhmään, jonka ohjaajaa pääsen myöhemmin keväällä tuuraamaan. Lisäksi omat satunnaiset pilatesopetukseni alkavat myös. Seuraavaan koulutukseen aion osallistua toukokuussa. Siihen asti harjoittelen pilatesta ja opetan sitä mahdollisimman paljon.


Nyt on pakko sanoa, että olen koukussa ja pahasti. Pilates on niin kaikkien lajien äiti. Kun hallitset sen keskivartalon voimakeskuksen, hallitset kaikki. Pilateksesta on hyötyä kaikessa tekemisessä ja pilatesoppeja hyödyntämällä monesta lajista saa paljon enemmän irti. Pilatesopinnot ovat auttaneet montaa asiaa loksahtamaan paikoilleen ja tunnen JO NYT kuinka siitä on hyötyä ihan kaikessa ohjauksessani. 
Hyödyllinen viikonloppu siis takana ja olen onnellinen, että tälle tielle lähdin. 

Kuten otsikossa sanoin: 


"Koko elämän mittainen pilatesmatka on nyt alkanut!"


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti